Oksaharju ja Osuuskunta

28.02.2019

Kolumni: Ratkaiseeko osuuskunta hoivakriisin?

Ei ole enää uutinen, että monessa yrityksessä osinkojen ja voittojen maksimoiminen on noussut uskonkappaleeksi. Uutinen näyttää olevan se, ettei yhtälö sovi sellaisenaan ihmisten hoivaamiseen.

Olen väistänyt sijoitukset hoivasektorille, koska en ymmärrä, miten alan yritykset kykenisivät tekemään paitsi rahaa myös hyvää. Tämä on olennainen kysymys, koska niin hoiva-alan asiakkaat kuin täysjärkiset sijoittajatkin edellyttävät yritysvastuun jatkumista siitä, mihin lakiteksti päättyy.

VAALIKIIMAISET poliitikot ovat jo ehtineet sortua ylilyönteihin. On vaadittu kovempia rangaistuksia hoivayrityksille. On myös mainittu sana yhteisösakko ja pohdittu tilapäistä voitonjaon – jopa voitontavoittelun – kieltoa toimijoille.

Tunnustaudun markkinatalouden ja kilpailun vankkumattomaksi kannattajaksi. Osakkeenomistajien tuottovaatimusten täyttäminen on välttämätöntä, jos markkinoiden rahoitusta veronmaksajien lompakon ulkopuolelta ylipäätään halutaan saada.

Tämän sanottuani tuntuu ehdottomasti siltä, ettei osakeyhtiö taatusti ole paras toimintamuoto hoivabisneksessä. Eikä vähiten siksi, koska osakeyhtiölain mukaan yritystoiminnan tarkoitus on voitontuottamiskyvyn kasvattaminen.

Osakeyhtiö ei ole automaattisesti pirun perillinen, mutta parempaa toimintalogiikkaa voisi löytyä osuuskunnasta. Osakeyhtiöissä nimittäin on taseajattelu eli toiminnan rahoitusperiaate vinksallaan. Tyypillisesti hoiva-alan yritys joutuu maksimoimaan voittoaan rahoittaakseen usein yrityskaupoilla tapahtunutta laajentumistaan ja täyttääkseen yksityisten sijoittajien osinkovaatimukset.

Osuuskunnassa puolestaan tasetta ei tarvitse paisuttaa eikä voittoja jaella osinkoina. Sen sijaan osuuskunta pystyy investoimaan tuotot takaisin palveluun eli hoivaan.

TÄSSÄ KOHDIN ON syytä korostaa, että hyvin organisoitu taloudellinen toiminta synnyttää aina ylijäämää. Eri yritystoiminnan muotojen välinen ero syntyy siitä, kenen hyväksi ylijäämä käytetään.

Osuustoiminnan perusarvot, kuten rehellisyys ja välittäminen, olisivat kovaa valuuttaa hoivassa. Paikallinen osuustoiminta voisikin muodostaa terveen vastapainon tuotonjanoiselle ja hahmottomalle maailmalle, jossa naruista vetelee teryleenipukuinen pääomasijoittaja.

Lähtökohtana tulee säilyä yhä tuottavuus. Ratkaiseva ero on muotoiltava siitä, millaisella arvomaailmalla hoivatoimintaa harjoitetaan. Paikallisten osuuskuntien aseman vahvistaminen voisi lisätä palveluun ihmiskasvoista hoivayrittäjyyttä.

JO NYT KUNTA VOI ostopalveluissaan painottaa yhteiskuntavastuuta kumppaninsa valintakriteerinä. Näin tarjouskilpailussa pääsevät eteenpäin ne, jotka vastaavat yhteiskunnallisiin haasteisiin ja investoivat merkittävän osan tuotoista toiminnan laadun parantamiseen – parempiin palveluihin.

Todetusti osakeyhtiömuoto ei tee kaikin puolin menestyksekkäästä hoivabisneksestä mahdotonta. Osakkeenomistajien olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää alkaa ajatella, että ajan yli yksikään sijoittaja tuskin kylpee suurissa seteleissä, jos kannattavuus kyhätään äärimmäisen resurssitehokkuuden varaan ilman painokelpoista kehitystä asiakaspalvelun tasossa.

Kirjoittaja on Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija.

2